keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

25+4

Ostin eräästä Saksalaisesta Sekatavarakaupasta piiiiitkän tyynyn. Toivon että se auttaisi mukavan nukkuma-asennon löytämisessä. Toistaiseksi se haisee niin pahalle, etten taida ottaa sitä viereeni.

Tekee hirveästi mieli sushia ja pikkusen valkkaria. Ja himotus noitapilleihin on älytön. Korvikkeena yritin herätellä haluja minttukrokanttisuklaaseen, muttei onnistunut. Mutta onneksi nektariinit maistuu taivaalliselle!

torstai 21. kesäkuuta 2012

24+5

Neuvolapäivä. Isosiskot oli mukana ja kuuntelivat silmät ymmyrkäisinä Beben sydänlaukkaa (145 rpm). Molempia kiinnosti kovasti myös reijän tuikkaaminen sormeen hemoglobiiniasian puitteissa. (Laskenut taas, 108 on lukema.)

Täti Neuvolantäti suositteli tukivyötä liitoskipuihin, mutta sen hökötyksen jätän suosiolla hankkimatta. Kokeilin mokomaa Esikoista odottaessa ja kylläpä se olikin ahdistava viritys.

Maha-tissake-vyöhykkeen kipuihin sain arvion että varmaan on joku pintahermo puristuksissa, eikä siitä enempää. Pöh.

Eka kerran mitattiin sf-lukemakin, 22 oli se. Aikalailla keskikäyrän mukaan menee.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

24+2

Mies oli ystävällisesti tehnyt Yöllisen Todistenauhoituksen jonkun kuorsauksesta. Tuo joku oli hätkähtänyt hereille kiihkeimmän crescendon aikana ja kiljaissut että mikä kauhea ääni tuo oli?!?!!! Hehe.

Eilissä päivänä kävin kuupoilemassa kaupungilla. Kahden tunnin luuhailukävelyn jälkeen kroppa huusi armoa. Eipä vissiin kannata lähtä kaupunkilomalle kuluttaan kengänpohjia...

Maha-daisariväliä kolottaa yhä edelleen, mutta liitoskivut on vähän vähentyneet. Supistukset on alkaneet harjoitteleen, ei tunnu kivalta.

Beibi liikkuu välillä tosi selvästi, mutta yleisesti ottaen hän on sangen rauhallinen tyyppi. Perjantaina kävin kuunteleen elävää rokkia ja desibelit vissiin kuulu mahaan asti kun siellä jyräsi bassorummun kanssa samaan tahtiin.

Kelan paperit jätin Firman palkanlaskentaan eteenpäin toimitettavaksi 15. pv. Saas nähdä milloin päätökset tulee - ja äitiyspakkaus! Siinäpä on isosiskoilla ihmettelemistä!

torstai 14. kesäkuuta 2012

23+5

Vielä päivä töitä ennen lomaa. Vielä 6,5 vkoa töitä ennen äitiyslomaa.

Väsyttää. Työpäivät on parina päivänä venyneet 10-tuntisiksi ja sen huomaa.

Mahaa kommentoidaan kovasti. Onpa se iso. Onpa se valtava! Sun maha on aivan hillittömän kokoinen! Just tuommoisia kommentteja naiset tykkää kuulla, olipa paksuna tai ei.

Beibi möyryää kovasti. Maha heiluu kun Nahmura jumppaa. Kiihkein meno on illalla kympin jälkeen.

Mutta joo. Olispa jo se loma!

torstai 7. kesäkuuta 2012

22+5

Haaruvälin luita kolottaa koko ajan ja jatkuvasti.

Selkään sattuu.

Tissen ja mahan välisen alueen vasenta puolta juilii.

Voi minua raihNaista.