sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tuo tyyppi

Viikon päästä tähän aikaan Vauva on Taapero. Jaiks! 

Ja jippii! 

Beibe on sisäistänyt tämän en ole enää vauva -jutun aika hyvin, alkaa olla jo Isojen Tyttöjen juttuja hänellä. Niinkuin kaulakorut ja kiipeily ja tavallinen maito ja koko yön nukkuminen ilman herätyksiä. Vaippa pitäisi laittaa pystyasennossa ja suihkussa käynti ja hampaiden harjaus on huippua!


Nuudeli on mahtava tyyppi. Hän ärisee ja jokeltaa ja mammammattaa ja säksättää kuin räkättirastas. Nauru on herkässä, erityisesti siskojen seurassa.


Välillä hän on hellä ja halaa ja pussaa ja on ihan aiiiii. Välillä hän on riiviöraggari ja kiskoo kaikki tavarat tarttumakorkeudelta lattialle ja istuu sotkun keskellä, napittaa äitiä silmät suurena ja puistelee päätään: en minä tätä tehnyt!


Joskus, eritoten ruokapöydässä, on raivo päällä ja maitopullo lentää kuin ohjus. Kulmakarvat on kiukusta oranssit ja kitapurjeet lepattaa, ääni särkee kuulijan hampaita.


Mutta että kylläpä tuo Taatiainen onkin ihana. Ja rakas. Meille kaikille jotka saamme hänen kanssaan olla. <3

maanantai 9. syyskuuta 2013

Hoitoaika

Nyt se peljätty ja kauhulla odotettu Aikakausi on alkanut, siis Päiväkotipäivät. Urgh. 

Viime viikko meni opetellessa, tällä viikolla alkoi tositoimet. Toistaiseksi Husbandi on vienyt ja hakenut ja raportoinut mulle asiain laidoista.

Beibe on ryhmänsä nuorin, yllätys yllätys. Mutta reipas hän on myöskin. Ruoka ja uni maistuu, syli on tarjolla kun sitä tarvii, hiekkalaatikolla veivaa hän.

Mutta silti.

Sydäntä raastaa, niinkuin kahdesti aiemminkin samassa tilanteessa.

Kaipa tämä tästä.



torstai 29. elokuuta 2013

Vaikka mitä

Kappas kun aika on kiirinyt sitten viime kirjoituksen! Vauva on täyttänyt tässä välissä 10 kk ja sairastanut pirullusen flunssan ja kasvattanut hampaita ja mökkeillyt ja syönyt viiliä ja seisoskellut koko ajan pidempiä aikoja ilman tukea. Ja ties mitä muuta. Tässä on todistusaineistoa:

Kohtaaminen karvaläjän kanssa oli riemuisa. Varsinkin kun koiruus lipasi naamasta!

Omenasato on koemaistettu. (Vai mallataanko tässä jouluvauvalle omenaa auuhun?)

Kiikkuhommat on parhautta, sitä ei käy kiistäminen.

Luonnon ihmeellisyydet ihmetyttää joskus.

Ylähampaat! Ne on niiiin kä-te-vät!!! Yksi porkkana on jo jyrsitty atomeiksi!

Vauva on ihana otus ja tuntuu kasvaessaan vaan ihanustuvan!

tiistai 6. elokuuta 2013

Puuronaaman rantaelämää

Mustikkanaama.
Pallukka veti iltapuuronsa mustikoidenm kanssa ja maistu niiiiiin hyvältä, että piti ääneen nauraa ja hekottaa ja kikattaa ja samalla esitellä KAHTA alahammasta.
Biitsillä, suu täynnä hiekkaa.

Viikonloppuna visiteerattiin ystäväperheen luona, ja koskapa arska helli säteillään, käytiin kahtena päivänä rannallakin. Vauva istuskeli rantavedessä ja läiskytti ja kikatti ja hihkui ja taputti ihan intona! Ja imi käpyjä ja keppejä ja survoi hiekkaa suuhun minkä kerkesi. Äitinsä sai olla aika vikkelänä.


Maastovauva.
Kävipä tuo Nappeli ihan kokovartalovedessäkin isänsä kanssa, rohkea likka. Ei tullut edes huutoa, pelkästään kokovartalojäykistys.

Nuppi.
Jotta että viikonloppu oli sangen kiva!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Vauvan kesäpäivät

Meidän Vauvan kesäpäivät on kuluneet vauhdissa kiitäen...

veivaillen...

...leikkien...

...hurjissa vekottimissa heiluen...

...läiskytellen...

...kroolaten.

Mukavaa vauvan elämää! Harmillista, että äitinsä loma on lopussa ja huomenna alkaa taas ankara aherrus työmaalla.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Taputtava reissuvauva


Vauvanen oli eka kertaa yökylässä kun vanhemmat kävi hummaamassa Maamme Pääkaupungissa. Ennen the Kyläilyä käytiin parin päivän intensiivivierailut yöpaikassa, ja tietysti kaikki menikin hyvin ja mainiosti. Beben serkkupojat olivat innokkaita hoitajia!

Nyt kun on taas alkanut lämmintä pidellä, on Vauvalle järjestetty hyvin mieluinen viilennyskeino: kooli. Ei muuta kun vettä pohjalle ja Nuppinokka sekaan!


Viime yön Reissuvauva oli Husbandin kanssa mökillä. Saivat viettää laatuaikaa yhdessä, minä Isosiskojen kanssa. (Ja nukkua koko yön putkeen!!!!!!)

Ai niin, Nuppeli on oppinut Uuden Taidon: taputtamisen! Ja siitäkös on lystiä piisannut! 


Niin, ja konttaamisesta on tullut parina viime päivänä ensisijainen kulkemismuoto!



lauantai 20. heinäkuuta 2013

Rullaattorikaahari

Rullaattori on huippupeli! Sen kanssa pääsee ja yltää ja äitikin saa hengähtää hetken kun ei tarvi sydän syrjällään olla ottamassa koppia Kurottelijasta.


Nyttemmin Beibe veivaa rullillaan kuin pro, mutta alkuvauhtiin avusti tuo Houkuttimista Suurin: the kaukosäädin.


Rullaattori ei ole ihan eilissä päivänä tehty. Sillä on treenannut myös Vauvan Emon Serkut viime vuosituhannella, samoin kuin Vauvan Serkut tällä vuosituhannella.

torstai 18. heinäkuuta 2013

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Lomabeibin hammashommat

Oi ihana kesäloma! Beibi on ollut 1400 kilsaa auton kyydissä, tavannut outoja sukulaisihmisiä ja koisinut hotelleissa ilman mitään heikkoa.


Ja tässä on Suurin Uutinen: HAMMAS on punnertanut ylös ikenestä! Oikea alaetuhammas! Kiitos tuolle hampaalle, nahmuran yöt on olleet melko katkonaisia. Vaan jospa ne taas palautuisi ennalleen. 


Vauva on oppinut istumaan ihan itsekseen. Ja onpa hän havainnut senkin, että kengät maistuu hyvältä. (Pihanurmella mönkiessään hän suorastaan jahtasi äitinsä tennareita kieli sojossa.)


Tulevana lauantaina on edessä uusi kokemus ja jännityksen paikka erityisesti vanhemmille: Vauva menee siskojen kanssa yökylään kun dädi ja mami suhauttaa vallan Helsinkiin asti yhdeksi yöksi. 

Kääk. 

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Jalat kantaa

Vauvasta on kehittynyt Kokoajan Pystyynnouseva Seisoja. Ja kokoajan tarkoittaa samaa kuin ihan jatkuvasti, herkeämättä ja tauotta. 


Seisova Vauva on jo niin rehvakkaan itsevarma seisomakykynsä kanssa, ettri pidä kiinnikään kuin yhdellä kädellä. Seisominen on kuitenkin niin vaappuvaa ja heiluvaa, että sydäntä kylmää katsella sitä.

On sillä vaan kiire kasvaa. 

Höh.


torstai 27. kesäkuuta 2013

Ekoja kertoja

Kyllä kesä on Vauvan parasta aikaa. (Sääskistä huolimatta.) On niin paljon ihmeteltävää; ruohoa, lokkeja, kärpäsiä, kukkia, kahlaushommia, mansikoita, saunomista ja sen sellaista.


Meidän Vauva kävi eilen eka kerran biitsillä. Varsinaisen hietikon makuun hän ei päässyt, mutta meriveden kylläkin, sillä välittömästi kun Nappelin varpaat osuivat veteen, alkoi armoton vispaus! Vispilä veivasi niin kovaa, että varmana pari tippaa roiskui suuhun asti, koska suu oli koko ajan innosta ammollaan!


Tänään tuli taas uusi kesäelämys: tuore mansikka. Olipa hyvää! Piti alkaa napsuttaan ja kieltä imeksiin että sai kaikki maut talteen!

Mökillä oltiin juhannuksena. Ininää riitti, mutta onneksi pääasiassa hyönteisten suunnalta. Beibi otti ja nousi nuin vaan nupikseen 8 kk ja 3 pv -päivänsä innoittamana omin voimin pystyasentoon tukea vasten. Ja kun kerran seisaallaan oli, niin ottipa vielä pari askeltakin.

Ja saunassakin on käynyt löylyjä ottamassa pienokaiseni mun. Oli huippua!


Loppuun vielä kuva kesävarpaista. Ne on niin somat.


tiistai 18. kesäkuuta 2013

Yönukkuja

Suuria on tapahtunut! Vauva on alkanut nukkua yöt liki putkeen! Ja nukkumisen salaisuus: ei yödaisaria!

Yödaisariton elämä lähti kahden yön mökkireissusta däddyn kanssa. Tissihenkilö jäi kotiin (työpaikan kesäjuhlat...) murehtimaan ja hermoilemaan kuinka vauva pärjää ja däddyn hermo kestää kaikkien kolmen neidon kanssa.

Turhaan hermoilin, kaikki meni hyvin.

Ja totta tosiaan, bonuksena tuli yönsä nukkuva Bebe.


Oli myös 8 kk neuvola ja lääkäri. Pituutta 4 cm enemmän kuin 2 kk sitten, painoa 100 g vähemmän. Lääkäri kehoitti menemään verikokeisiin, ettei vaan keliakiaa olisi. 

Mä sanoisin, että hirmuinen ryömiminen kuluttaa niin kovasti energiaa, että pitää alkaa syömään isompia annoksia.


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Mökkivauva

Ollaan mökillä, eikä tod ole rauhallista. Lasten ja sääskien ininän lisäksi ilma on sakeana jos jonninlaisesta sirkutuksesta, laulelusta, rääkkymisestä ja säksätyksestä.

Meidän Vauva tuntuu nauttivan mökkeilystä. Ainakin kun vertailukohtana pidetään Pienemmän Isosiskon ensimmäistä yönylireissua mökille: huutoa 24/7. Uusi Vauva ei ole itkenyt, mutta on kyllä ihmetellyt, tutkinut, rapsutellut, nukkunut, syönyt ja kakannut.

Ihana kesä!

Pöperöt maistuu oudommassakin istuimessa.

Mitäs tämä on?!?

Uujee!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kipiä mönkerö

Eilen loppui Vauvan antibioottikuuri, joka korvatulehdukseen määrättiin. Nuha ja köhä ei ole ihan vielä loppuneet, mutta parempaan suuntaan nekin on menossa.

Surkeasta olosta johtuen Bebe ei ole ollut oma aurinkoinen itsensä, mutta eipä se mikään ihme ole. Surkeasta olosta huolimatta hän on kuitenkin jaksanut veivata eespäin pitkin lattioita. 

Toissapäivänä Vauva otti Suuren Harppauksen Maailman Kartoittamisessa ja möngersi olohuoneesta keittiöön! Uuuuulalaa! Maratoonari!

Nyt kun Vauvalla on vauhti veressä ja sukkulointi suonissa, täytyy hänen ahtautua kaikkein pienimpiin koloihin. Niinkuin vaikka olohuoneen lipaston alle. Ja nojatuolin alle. Ja portaiden alle:

 
Näin surkia naama...


...on onneksi yleensä näin ilonen:



torstai 16. toukokuuta 2013

Herkkusuu

Ei ole Vauvan suu tuohesta tehty, eipä tod! Jäätelönökönen sai naaman messinkikertoimen tappiin asti, oli kyllä niiiiiiiin hyvvää!
Mitä se on taas survomassa mun suuhun?!?!

Hmmm... Ei paha...

Ou mama! Lisää tähän suuhun, kiitos ja nam!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Taas mullistaa

Vauvan eka äitienpäivä meni äitinsä osalta herkutellessa ja pihahommissa. Vauvanen oli säpönä, ryömiskeli ympäriinsä (uusi ennätys: olkkarin Toisen Maton kauempi reuna on käyty taputtelemassa), nukkui parit unet ja oli vielä lisää söpönä.

Päristys lähtee ihan just nyt!

Vauvan elämään on tullut taas Mullistus. Nukkumarutiinia on nääs muutettu, vieläpä täysin ilman Nukkumaanmenijän mielipidettä! Ja tähän asiaan hänellä tod on mielipide! Nimittäin kun nukkumaan mennään nykyään ilman nahkatuttia ikenien välissä! Aaarggghhh! 

Eka kerralla Beibi protestoi puoli tuntia, toisena iltana vartin, ja kolmantena kaksi minuuttia. Tänään nukutuksen hoiti Husbandi, ja Vauvaa nyppi vartin verran. Että aika hyvällä mallilla.

Vielä kun saataisi tuo Pikku-Hihhuli nukkuun yöunia pitempiä aikoja kuin kaksi tuntia putkeen...

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Liikettä ja kaalinlehtiä

Maata pitkin etenevä tutkimusmatkaaja on löytänyt Kohteet olkkarista: dvd:n völyyminuppi ja digiboksi. Niitä kohti hän sitkeästi hinkuttaa, vaikka Kohteen saavutettuaan hänet nostetaan pois. Luulisi tympäisevän.

Nyttemmin tuo Nappinokka on alkanut pyöriä ja venyttää sen verran paljon suuntaan jos toiseenkin, että katsoin parhaaksi luopua hoitopöydästä. Vaippa- ym toimenpiteet tehdään sängyllä. Ja voi mahtavuutta, jos vaipanvaihtaja unohtaa laittaa kosteussulun Vauvan alle! Silloin Bebe antaa rakkonsa rentoutua ihan varmasti!

Vauvan äidille on tullut rintatulehdus. Paskamainen riesa. Vaan jospa antibiootti pian purisi. Vauva on saanut tuntumaa kaalimehulla maustettuun tisuun, saapa nähdä onko kaalikääryleet herkkua isompana...



lauantai 27. huhtikuuta 2013